Lupa julkaisuun saatu ihanilta asiakkailtani
Saanan valmennuksessa pääsin eroon minua pitkään vaivanneesta palan tunteesta kurkussa, jota lääkäritkin olivat tutkineet.. nyt monta kuukautta kyseisen istunnon jälkeen olen edelleen hyvin hämmästynyt siitä, että tuo tunne on pysynyt pois. Uskon, että vaiva on vihdoin lopullisesti pois. Sain siis konkreettista apua konkreettiseen vaivaan. Valmentajana Saana on aivan ihana!
-Asiakaspalaute yhden istunnon jälkeen
Lähdin valmennukseen mukaan, koska en ollut löytänyt mistään pysyvää apua jatkuvaan kireyteen ja ahdistukseen. Prosessin myötä olen vihdoin alkanut vapautua ahdistuksesta ja riittämättömyyden tunteista, negatiivinen ajatuskierre on rauhoittunut.
Tilalle olen saanut arkeen, työhön ja ihmissuhteisiin levollisuutta, rauhaa ja luottamusta.
Myös krooninen käsikipu jäi istuntojen myötä.
Saanasta huokuu lämpö ja välittäminen asiakasta kohtaan, ja tuki prosessin aikana oli korvaamatonta. ❤️
Suosittelen traumaneurovalmennusta kaikille, jotka kokevat toistuvia haasteita ja haluavat lisätä omaa hyvinvointia.
-Asiakaspalaute 10 istunnon jälkeen
Vaikea kyllä sanoittaa näitä mielenliikkeitä. Positiivisella tavalla tyhjää. On löytynyt ilo ja energisyys elämään! 🩷 tuntuu, että pohjimmiltaan se mikä olen. Nauran ja hymyilen paljon, olen kiitollinen ja osaan nähdä asioita monesta eri näkökulmasta. Sen pienen ihmisen, joka on jäänyt vaille rakkautta ja huolenpitoa.
Suurin helpotukseni on ollut vuosia kestäneen selkäkivun laukeaminen. Paljon oli surua purettavana! Äidin kaipuuta pienellä ihmisellä🥰 ymmärsin että olo helpottuu aikuisena kun käy hoivaamassa pientä minää. Kuin moni asia on kiinni lapsuuden kokemuksista ja siitä et on ihan välttämätön antaa kehon se purkaa, turvallisessa ohjauksessasi ja kannattelussasi. Pystyin päästämään irti monista taakoista ja sitä kautta keventää taakkaa. Pystyn hyväksymään vanhempani ja näen että he ovat tehneet parhaansa. Se tärkein oivallus: kuinka "pienestä" se on kiinni. Siitä ettet ole saanut lapsena sitä hoivaa mitä oisi kuulunut ja olisit tullut nähdyksi omana itsenä. Nyt ymmärrän myös sen miksi olen aikuisiässä toiminut
vahingollisesti hakien huomiota kyseenalaisin keinoin. On ihanan vapauttavaa!!
Tulin asiakkaasi ystävän kokemusten perusteella ja koin että minun fyysiset oireilut pystyis parantamaan sillä että kohtaa piilotetut tunteet.
Suosittelen valmennusta kaikille ja erityisesti niille jotka ovat jumissa itsensä kanssa sekä niille jotka oireilee fyysisesti, ilman selittävää syytä.
Kiitos❤️
-Asiakaspalaute 5 istunnon jälkeen
Sinun istuntosi ovat auttaneet minua löytämään oman ääneni takaisin. En enää piilottele ajatuksiani samalla tavalla kuin ennen, vaan uskallan kertoa rohkeammin, kuka olen ja mitä haluan.
Olin jo alkanut menettää toivoani ja ajatella, että elämäni on jäämässä lyhyeksi. Nyt olen kuitenkin saanut aivan uudenlaista uskoa tulevaan.
Yhteisen työskentelymme avulla olen myös löytänyt mielessäni turvallisen ja rakkaudentäyteisen paikan, jossa voin kohdata nuoremman itseni, käsitellä tunteitani ja kokea lohtua.
Olen saanut takaisin jotain todella arvokasta: oman ääneni, rohkeutta olla oma itseni ja toivoa tulevaisuuteen. ❤️
-Asiakaspalaute 10 istunnon jälkeen
Tullessani sun asiakkaaksi tiedostin paljon asioita järjentasolla, olin lukenut ja kuunnellut kaiken mahdollisen hyvinvoinnista ja olin silti hukassa itseni suhteen. Sun käyntisarjan aikana ymmärsin että mun kohdalla kyse on lähinnä tiedon integroimisesta kehon tasolle, ja ymmärrys esimerkiksi traumaattisista tilanteista on kyllä hyvä asia, mutta sitä palan tunnetta kurkussa se ei yksin vie.
Sun avun myötä oon oppinut luottamaan ihan vaan siihen omaan fiilikseen enemmän ja kuorimaan yliajattelua pois esimerkiksi tilanteissa, joissa pitää pystyä vaan sanomaan ei, ilman mitään selittelyntarvetta. Rajat ja niiden ilmaisu on siis löytynyt jollakin uudella, rauhallisemmalla tavalla. Sellaisella ei-kuormittavalla tavalla. Sallivuus itseä ja sen myötä muita, esim. Puolisoa kohtaan on vapauttanut jonkin lukon myös parisuhteessa, ja pystyn arvostamaan puolisoani ja luottamaan myös häneen nykyään ihan eri tavalla.
Kaikki muutos johtuu varmaan paljolti siitä, että minussa on kehon/hermoston tasolla asti viimeinkin lupa olla olemassa. Lupa näkyä, kuulua, ansaita hyvää. Sellainen itseni todistamisen tarve on sulanut vähemmäksi, ja sulta saamillani eväillä uskon, että se tasoittuu ajan myötä juuri sellaisiin mittasuhteisiin kuin sen pitääkin.
-Asiakaspalaute 10 istunnon jälkeen